|
Pursiseuran jäsenenä purjehduksen ja veneilyn nikseihin tutustuu nopeasti. Seura tekee vuosittain yhteishankintoja, jolloin esimerkiksi purjehdusvaatteita ja tarvikkeita on mahdollisuus saada edullisesti. Huomaa myös, että venepaikan saaminen edellyttää seuran jäsenyyttä.
Pursiseuran jäsen on myös oikeutettu käyttämään seuran pursilippua, osallistumaan seuran järjestämiin retkiin ja tilaisuuksiin sekä käyttämään ravintolapalveluja ravintoloitsijan vuosittain vahvistamin jäsenhinnoin. Seuran jäsenet ovat myös Suomen Purjehtijaliiton jäseniä. Näin ollen jäsenet saavat ilmoittamaansa osoitteeseen seitsemän kertaa vuodessa laadukkaan Navigare-lehden. Jäsenet on vakuutettu If Vahinkovakuutusyhtiössä tapaturmavakuutuksella joka on voimassa kaikessa veneilytoiminnassa ja veneilyyn välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla Suomessa sekä tilapäisesti korkeintaan kolme kuukautta ulkomailla samoin edellytyksin kuin Suomessa. Sekä Purjehtijaliiton, -seuran tai -koulun järjestämissä purjehduskilpailuissa tai harjoituksissa tai vakuutetun harjoitellessa valmennusohjelman mukaisesti sekä näihin liittyvien välittömien matkojen aikana. (Vakuutus ei kuitenkaan ole voimassa valtameripurjehduksilla, moottorivene-kilpailuissa eikä sen harjoittelussa). Muita jäsenetuja ovat seuraavat alennukset If vahinkovakuutuksista: Kotivakuutus 11%, Autovakuutus 15%, Jatkuva Matkavakuutus 30%, Muut vapaaehtoiset vahinkovakuutukset 6%. Muutamat yritykset tarjoavat myös erikoisetuja SPL:n jäsenille. Katso lisää SPL:n sivuilta: www.purjehtija.fi. |
|
Viimeksi päivitetty ( 18.05.2010 )
|